Warquemos
virtuaalihevonen | a sim game horse
kuva © AK
kuva © AK
Voin vannoa, että lähes jokaisella tallilla on jokin maskotti. Tallikoira, -possu, tai sitten vaikka se omistajan lapsuuden shettis. Tämä maskotti tietysti kulkee tallin sijainnista riippumatta vapaana 24/7 ilman minkäänlaista valvontaa, eikä se koskaan karkaile. Uusien kävijöiden ensikokemus tilasta perustuu nimenomaan maskotin tapaamiseen. Jos tallin keulakuva on ihana, rakastettava ja rapsuteltava miniatyyrikonimus, kävijöitä pursuaa ovista ja ikkunoista.
No, meidän maskottimme on Masi. Tinkerherra ei kulje irtaallaan koko tilan alueella, koska se on ori. Masin tie kasvattajan satahehtaariselta vihernityltä Remixin pullahevoseksi on ihmeitä täynnä. Tätä tarinaa sain selvitellä monta viikkoa, mutta nykyään Remixin uusien työntekijöiden ensimmäinen tehtävä onkin koota heinävintille piknik, ja kutsua tallinväki kuuntelemaan pitkää stooria mustan tinkerorin saapumisesta puoliverisiittolaan.
Masin elämä alkoi Iso-Britanniassa. Orin kasvattajalla oli valtava hevosmäärä, ja käsittämätön määrä laidunmaita. Yhdelle neliökilometrille mahtui suurin piirtein neljä hevosta varsoineen, ja se oli niiden arkipäivää. Ison tilan pyörittäminen oli kuitenkin kallista, ja vähitellen laitumet piti myydä yksitellen. Koska britti oli kuitenkin yhä sitä mieltä, että hevosilla kuului olla paljon tilaa, myös eläinkannan harvennus koitti eteen. Ison hevosmäärän laskeminen ei kuitenkaan aina onnistunut, ja kävi niin, että myydylle laitumelle olikin jäänyt yksi ori. Tuo hevonen sitten karkasi purettujen aitojen seasta tammojen luo, ja leppoisan yön jälkeen köpötteli tallipihalle mielissään. Kasvattaja totesi vain tyytyväisenä, että yksi hevonen jäi myyntilastista ja lähti nohevana lisäämään sitä myynti-ilmoitukseen.
Yksitoista kuukautta myöhemmin, kun tallissa oli jäljellä enää kourallinen tarkoin valikoituja tammoja, alkoi tapahtua outoja. Jonkin aikaa sitten parikymmentä hevosta ostanut saksalaisen siittolan omistaja soitti vihaisen puhelun talliin ilmestyneestä varsasta. Asia saatiin selvitettyä, mutta koomiseksi homma meni, kun parin päivän päästä putkahti toinen. Eikä aikaakaan, kun brittiläisen pieneen irlannincobtalliin putkahti pieni, musta orivarsa. Meidän pikku pullero-Masi.
Masi varttui, vuotiaana se lähti Tanskalaiselle myyntitallille, kun ostajaehdokkaita Britanniassa ei ollut. Siellä se seisoskeli karsinassa päivät pitkät, vailla vapautta. Pari kertaa oria käytettiin esiteltävänä, mutta moni kieltäytyi nähdessään nuoren ja melko hontelon tinkerin. Tallin maine oli muutenkin alamäessä, ja tilannetta vain pahensi tallin musta pirulainen. Ei Masi ole kovin ilkeä luonteeltaan, mutta pimeydessä seisominen ilman aktiviteetteja saa kenet tahansa ärsyyntyneeksi. Siinä vaiheessa, kun eräs työntekijöistä joutui sairaalahoitoon Masin potkun takia, myyntitallin omistaja alkoi kysellä tutuiltaan halpoja teurastamopaikkoja. Onneksi tässä vaiheessa mukaan astui kuitenkin suomalainen Sointu Tuuliluoto. Hän oli juuri sellainen eläintenpelastajatyyppi, joka ostaa eläimiä säälistä, vie ne Suomeen, tajuaa olevansa pahassa lirissä ja myy nopeasti pois. Siinä vaiheessa paria kuukautta vaille kaksivuotias ori kävi Suomessa viettämässä kolmisen kuukautta, kunnes Sointun hevoskokemus tai enemmänkin sen puute sai Masin voimaan huonosti. Nainen ymmärsi oman virheensä, ja päätti lähettää orin taas uudelle matkalle. Tuo matka sai Masin muuttumaan aika reilustikin.
Ensin tupsujalka lensi takaisin Tanskaan. Siellä nuoren hevosen selkään heitettiin satula ja alettiin kouluttaa sitä. Hommaa perusteltiin sillä, että laukkahevosiakin koulutetaan jo nuorena. Masi oli epäsopusuhtainen ja kehittymätön, mutta kaikesta huolimatta sitä ratsastettiin - luojan kiitos hellästi, ja varovasti. 2,5-vuotiaana ori lensi jälleen kerran Suomeen myyntiin. Nuori, mutta kokenut maailmanmatkaaja kierteli ympäri pikkuista, ja kylmää valtiota omistajalta toiselle. Se ei ehtinyt viettää varmaan enempää kuin pari viikkoa yhdessä paikassa. Hevonen oli mitä kiltein ulkona, mutta tallissa se riehui. Ja me kaikkihan tiedämme nämä pikkutytöt, jotka luulevat voivansa kesyttää villin, mustan orin. Masi-rukan kohdalle sattui juuri tällainen pieni lapsi, ehkä juuri ja juuri kahdeksan vuotta täyttänyt Mari. Mari ei pärjännyt hevosen kanssa kotipihassa, mutta maastossa ori oli ihan kiltti. Muksu ratsasti ympäri maaseutua hevosensa kanssa, ja kyllä heille kai jonkinlainen luottamuskin syntyi. Mikään hyvä ei kuitenkaan kestä ikuisesti. Tietämätön Mari halusi kokeilla hevosellaan maastoesteitä, mutta vajaa kolmevuotias ei todellakaan ollut valmis sellaiseen koettelemukseen. Kyllä tällainen jytky sellaisen hennon tytön kantaa, mutta tukkeja ja vesiesteitä? Ei.
Jo ensimmäisellä esteellä Masi kieltäytyi, Mari paiskautui mutaan ja parkuen meni äitinsä luokse. Masi joutui hevosista mitään tietämättömien Marin vanhempien järjestämään arestiin. Kolme viikkoa karsinassa, ruoka kaksi kertaa päivässä. Ei mitään virikettä, ja tällä välin irlannincobia yritettiin myydä vaikka millä keinoin. Kahden viikon jälkeen hevonen oli niin raivoissaan, että alkoi kunnolla riehua vankilassaan, onnistuen lopulta telomaan itsensä. Samaan aikaan Marin perhe hyppi onnesta, kun eräs kovin asioista tietämätön osti hevosen ilman mitään koeratsastusta. Kuljetuksen järjestäminen toiselle puolelle Suomea oli pieni haaste, mutta kun se selätettiin, niin kaikki palautui järjestykseen.
Tässä vaiheessa minä tulin mukaan kuvioihin, olinhan juuri tehnyt typerimmän päätöksen ikinä ja ostanut hevosen kuin sian säkissä. Masi saapui jalka täysin muussina, ja hevosen ensimmäinen viikko omistuksessani menikin klinikalla. Kun tinker lopulta pääsi kotiutumaan Remixiin, koko tallille julistettiin Masivarovaisuus. Ori todella vihasi sisällä maatumista, eikä mitkään keinot auttaneet. Lopulta yksi fiksu tallityöntekijämme päätti ehdottaa, että se voisi olla yöt ulkona. Talvipakkaset olivat kuitenkin liian suuri ongelma, mutta miljoonien palaverien jälkeen päätimme soittaa hevosen kasvattajalle. Kauhean mietiskelyn jälkeen yhteistyö tuotti tulosta, ja Masille alettiin viimeinkin rakentamaan omaa jättiaitaustaan. Tuohon aikaan siitä tuli juuri meidän, koko Remixin keulakuva. Eikä tuo keulakuva tule hiipumaan pitkään aikaan.
Masilla ei ehkä koskaan pysty hyppäämään isoja esteitä, tai ratsastamaan GP-luokkia, mutta se on meidän rakas nallukkamme ikuisesti. ♥
No, meidän maskottimme on Masi. Tinkerherra ei kulje irtaallaan koko tilan alueella, koska se on ori. Masin tie kasvattajan satahehtaariselta vihernityltä Remixin pullahevoseksi on ihmeitä täynnä. Tätä tarinaa sain selvitellä monta viikkoa, mutta nykyään Remixin uusien työntekijöiden ensimmäinen tehtävä onkin koota heinävintille piknik, ja kutsua tallinväki kuuntelemaan pitkää stooria mustan tinkerorin saapumisesta puoliverisiittolaan.
Masin elämä alkoi Iso-Britanniassa. Orin kasvattajalla oli valtava hevosmäärä, ja käsittämätön määrä laidunmaita. Yhdelle neliökilometrille mahtui suurin piirtein neljä hevosta varsoineen, ja se oli niiden arkipäivää. Ison tilan pyörittäminen oli kuitenkin kallista, ja vähitellen laitumet piti myydä yksitellen. Koska britti oli kuitenkin yhä sitä mieltä, että hevosilla kuului olla paljon tilaa, myös eläinkannan harvennus koitti eteen. Ison hevosmäärän laskeminen ei kuitenkaan aina onnistunut, ja kävi niin, että myydylle laitumelle olikin jäänyt yksi ori. Tuo hevonen sitten karkasi purettujen aitojen seasta tammojen luo, ja leppoisan yön jälkeen köpötteli tallipihalle mielissään. Kasvattaja totesi vain tyytyväisenä, että yksi hevonen jäi myyntilastista ja lähti nohevana lisäämään sitä myynti-ilmoitukseen.
Yksitoista kuukautta myöhemmin, kun tallissa oli jäljellä enää kourallinen tarkoin valikoituja tammoja, alkoi tapahtua outoja. Jonkin aikaa sitten parikymmentä hevosta ostanut saksalaisen siittolan omistaja soitti vihaisen puhelun talliin ilmestyneestä varsasta. Asia saatiin selvitettyä, mutta koomiseksi homma meni, kun parin päivän päästä putkahti toinen. Eikä aikaakaan, kun brittiläisen pieneen irlannincobtalliin putkahti pieni, musta orivarsa. Meidän pikku pullero-Masi.
Masi varttui, vuotiaana se lähti Tanskalaiselle myyntitallille, kun ostajaehdokkaita Britanniassa ei ollut. Siellä se seisoskeli karsinassa päivät pitkät, vailla vapautta. Pari kertaa oria käytettiin esiteltävänä, mutta moni kieltäytyi nähdessään nuoren ja melko hontelon tinkerin. Tallin maine oli muutenkin alamäessä, ja tilannetta vain pahensi tallin musta pirulainen. Ei Masi ole kovin ilkeä luonteeltaan, mutta pimeydessä seisominen ilman aktiviteetteja saa kenet tahansa ärsyyntyneeksi. Siinä vaiheessa, kun eräs työntekijöistä joutui sairaalahoitoon Masin potkun takia, myyntitallin omistaja alkoi kysellä tutuiltaan halpoja teurastamopaikkoja. Onneksi tässä vaiheessa mukaan astui kuitenkin suomalainen Sointu Tuuliluoto. Hän oli juuri sellainen eläintenpelastajatyyppi, joka ostaa eläimiä säälistä, vie ne Suomeen, tajuaa olevansa pahassa lirissä ja myy nopeasti pois. Siinä vaiheessa paria kuukautta vaille kaksivuotias ori kävi Suomessa viettämässä kolmisen kuukautta, kunnes Sointun hevoskokemus tai enemmänkin sen puute sai Masin voimaan huonosti. Nainen ymmärsi oman virheensä, ja päätti lähettää orin taas uudelle matkalle. Tuo matka sai Masin muuttumaan aika reilustikin.
Ensin tupsujalka lensi takaisin Tanskaan. Siellä nuoren hevosen selkään heitettiin satula ja alettiin kouluttaa sitä. Hommaa perusteltiin sillä, että laukkahevosiakin koulutetaan jo nuorena. Masi oli epäsopusuhtainen ja kehittymätön, mutta kaikesta huolimatta sitä ratsastettiin - luojan kiitos hellästi, ja varovasti. 2,5-vuotiaana ori lensi jälleen kerran Suomeen myyntiin. Nuori, mutta kokenut maailmanmatkaaja kierteli ympäri pikkuista, ja kylmää valtiota omistajalta toiselle. Se ei ehtinyt viettää varmaan enempää kuin pari viikkoa yhdessä paikassa. Hevonen oli mitä kiltein ulkona, mutta tallissa se riehui. Ja me kaikkihan tiedämme nämä pikkutytöt, jotka luulevat voivansa kesyttää villin, mustan orin. Masi-rukan kohdalle sattui juuri tällainen pieni lapsi, ehkä juuri ja juuri kahdeksan vuotta täyttänyt Mari. Mari ei pärjännyt hevosen kanssa kotipihassa, mutta maastossa ori oli ihan kiltti. Muksu ratsasti ympäri maaseutua hevosensa kanssa, ja kyllä heille kai jonkinlainen luottamuskin syntyi. Mikään hyvä ei kuitenkaan kestä ikuisesti. Tietämätön Mari halusi kokeilla hevosellaan maastoesteitä, mutta vajaa kolmevuotias ei todellakaan ollut valmis sellaiseen koettelemukseen. Kyllä tällainen jytky sellaisen hennon tytön kantaa, mutta tukkeja ja vesiesteitä? Ei.
Jo ensimmäisellä esteellä Masi kieltäytyi, Mari paiskautui mutaan ja parkuen meni äitinsä luokse. Masi joutui hevosista mitään tietämättömien Marin vanhempien järjestämään arestiin. Kolme viikkoa karsinassa, ruoka kaksi kertaa päivässä. Ei mitään virikettä, ja tällä välin irlannincobia yritettiin myydä vaikka millä keinoin. Kahden viikon jälkeen hevonen oli niin raivoissaan, että alkoi kunnolla riehua vankilassaan, onnistuen lopulta telomaan itsensä. Samaan aikaan Marin perhe hyppi onnesta, kun eräs kovin asioista tietämätön osti hevosen ilman mitään koeratsastusta. Kuljetuksen järjestäminen toiselle puolelle Suomea oli pieni haaste, mutta kun se selätettiin, niin kaikki palautui järjestykseen.
Tässä vaiheessa minä tulin mukaan kuvioihin, olinhan juuri tehnyt typerimmän päätöksen ikinä ja ostanut hevosen kuin sian säkissä. Masi saapui jalka täysin muussina, ja hevosen ensimmäinen viikko omistuksessani menikin klinikalla. Kun tinker lopulta pääsi kotiutumaan Remixiin, koko tallille julistettiin Masivarovaisuus. Ori todella vihasi sisällä maatumista, eikä mitkään keinot auttaneet. Lopulta yksi fiksu tallityöntekijämme päätti ehdottaa, että se voisi olla yöt ulkona. Talvipakkaset olivat kuitenkin liian suuri ongelma, mutta miljoonien palaverien jälkeen päätimme soittaa hevosen kasvattajalle. Kauhean mietiskelyn jälkeen yhteistyö tuotti tulosta, ja Masille alettiin viimeinkin rakentamaan omaa jättiaitaustaan. Tuohon aikaan siitä tuli juuri meidän, koko Remixin keulakuva. Eikä tuo keulakuva tule hiipumaan pitkään aikaan.
Masilla ei ehkä koskaan pysty hyppäämään isoja esteitä, tai ratsastamaan GP-luokkia, mutta se on meidän rakas nallukkamme ikuisesti. ♥
Luonteeltaan tupsujalka on ihan kiltti, mutta tallissa todella äkäinen. Ruoallaleikkijäherra rakastaa huomiota. Masi tykkää myös löhöillä omalla, isolla laitumellaan päivät pitkät. Jalkavaivaisena Masi ei enää ole kovassa ratsastuskäytössä, vaan pääasiassa seurahevosena. Se pelleilee usein ihmisten kustannuksella, mutta ei kukaan osaa olla tällaiselle hurmurille vihainen. Yleensä ensimmäisen rapsutuksen jälkeen se muistaa uuden ihmisen ikuisesti, ja hörisee sitten koko ajan.
Suku
i. | ii. | iii. |
iie. | ie. | iei. |
iee. | ||
e. | ei. | eii. |
eie. | ee. | eei. |
eee. |
Jälkeläiset
00.00.0000 skp. nimi | i/e:
Kisakalenteri
00.00.0000 paikka / laji / luokka / sija